MoLeWe-tiimin junnut ovat (ylpeästi!) tutkijauransa alkuvaiheessa ja siten myös ensikertalaisia monessa asiassa. Vaikka tutkimustemme kirjo kattaa laajasti motivaation, oppimisen ja hyvinvoinnin eri teemoja ja menetelmiä, on jokaisen kohdattava yksi sama aloittelevan tutkijan haaste. Anni ja Henriikka puhuvat nyt ensimmäisen artikkelin kirjoittamisesta.
Anni ja Henriikka puhuvat nyt ensimmäisen artikkelin kirjoittamisesta.
Mistä mä oikein aloittaisin?
A: Minun on pakko myöntää, että tunsin olevani varsin hukassa alkaessani kirjoittaa ensimmäistä artikkelikäsikirjoitustani. Olin toki ollut aiemmin mukana muutamankin artikkelin kirjoittamisessa, mutta ensimmäisenä kirjoittajana toimiminen tuntui siitä huolimatta kovalta paikalta. Mietin useampaan otteeseen, onko minulla oikeasti valmiuksia tähän. Onneksi sain väitöskirjani ohjaajilta valtavan hyviä kommentteja ja kannustusta koko kirjoitusprosessin ajan. Se oli ehdottomasti asia, joka kantoi myös epätoivoisten hetkien yli.
Tarkastelen ensimmäisessä artikkelissani peruskoulun opettajien työinto- ja uupumusprofiileja sekä näiden profiilien yhteyttä opettajan minäpystyvyyteen ja kokemukseen moniammatillisesta yhteistyöstä koulussa. Aiheen valinta ja rajaus olivat minulle hyvin selvät, sillä aiempaa tutkimusta opettajien hyvinvoinnin ja moniammatillisen yhteistyön välisistä yhteyksistä ei ole juurikaan tehty. Vaikka pidän aihettani ja sen uutuusarvoa erittäin tärkeänä, minulle tuli hieman yllätyksenä, kuinka haastavaa oli lähteä kirjoittamaan erityisesti teoriaa vähemmän tutkitusta aiheesta. Pientä salapoliisityötä sai tehdä, jotta löysin päteviä lähteitä ja käsikirjoituksen palaset loksahtelivat paikoilleen.
H: Olen myös ollut kanssakirjoittajana yhdessä artikkelissa aikaisemmin sekä ollut samassa tutkimuskollektiivissa graduntekijänä ja tutkimusavustajana muutama vuosi sitten, jolloin sain seurata vierestä muiden väitöskirjatutkijoiden prosessia ja erilaisia vaiheita. Näiden kokemusten ansiosta minulla oli jonkinlainen käsitys siitä, miten ryhtyä kirjoittamaan ja mitä käsikirjoituksen kirjoittaminen sisältää. Mutta kuten Annikin mainitsi, oli ensimmäisenä kirjoittajana toimiminen ensimmäistä kertaa alussa silti ihan vierasta ja jännittävää. Huijarisyndrooma iski heti alkuun ja mielessä pyöri epäilykset omista kyvyistä - osaankohan oikeasti mitään?
Aihe oli alustavasti mietitty väitöskirjaprojektin alussa, mutta kuten monella muullakin, pandemian alkaessa suunnitelmat muuttuivat. Koska aineisto kerättiin opiskelijoilta pandemian aikana, oli tärkeää huomioida se myös artikkelissa. Aloitellessani käsikirjoitusta vuosi sitten, ohjaajani huomasi kutsun erään lehden erikoisnumeroon, joka käsittelisi samankaltaisia aiheita kuin artikkelini oli tarkoitus tutkia. Tutkimus muotoutuikin erikoisnumeron mukaisesti, mutta silti myös alkuperäistä aihetta mukaillen, tarkastelemaan yliopisto-opiskelijoiden motivaatiota, hyvinvointia ja kokemuksia etäopetuksesta pandemian aikana. Tämä tuntui osaltaan helpottavalta kun selkeä suunnitelma muuttui yllättäen pandemian iskiessä, sillä erikoisnumeron aihe ja sen aikataulu loi selkeät raamit kirjoitukselle.
Miten pidän kaikki langat käsissä?
H: Lähetimme abstraktin erikoisnumeroon ja sen alustavan hyväksynnän jälkeen oli kolme kuukautta aikaa saada käsikirjoitus valmiiksi. Aluksi iski ahdistus ja tuntui, ettei aika mitenkään voi riittää kaikkeen. Pyrin paloittelemaan analyysien ja kirjoittamisen vaiheet jokaiselle viikolle, ja näin prosessi vaikutti saavutettavalta. Kirjoittamisessa ei niinkään tullut yllättäviä vaiheita eteen, mutta en osannut odottaa kuinka paljon vaiheet kulkivat enemmänkin jatkuvaa kehää pitkin; eri vaiheisiin piti useasti palata ja tämä vaikutti taas seuraaviin vaiheisiin. Käsikirjoitus selkeytyi kuitenkin aina pala palalta, ja edistymisen huomaaminen kannusti jatkamaan.
Tekstin jatkuva hiominen ei tunnukaan pahalta. Sitä haluaa saada artikkelikäsikirjoituksesta niin hyvän, ettei arvioijille jää epäselväksi, miksi juttu kannattaa julkaista.
A: Artikkelia kirjoittaessa tulivat varmasti eteen kaikki mahdolliset tunteet, joita voi vain kuvitella. Liikuin tunnetasolla aivan laidasta laitaan: puhtaasta riemusta ja oppimisen ilosta aina epätoivoon saakka. Itse kirjoitusprosessi oli mielestäni varsin suoraviivainen ja selkeä. Kuten Henriikkakin, minä tein suunnitelman, jonka mukaan kirjoitin tietyt artikkelin osiot tietyillä viikoilla. Osaan meni huomattavasti enemmän aikaa kuin olin suunnitellut, osa puolestaan pysyi aikataulussa. Ja toki jokaiseen aiemmin kirjoitettuun osioon piti palata takaisin useamman kerran. Yllättävää kyllä, omaan tekstiinsä ja tutkimusaiheeseensa kiintyy varsin nopeasti, minkä vuoksi tekstin jatkuva hiominen ei tunnukaan pahalta. Sitä haluaa saada artikkelikäsikirjoituksesta niin hyvän, ettei arvioijille jää epäselväksi, miksi juttu kannattaa julkaista.
Tuleeko käsikirjoitus ikinä valmiiksi? - Tulee!
A: Artikkelin viimeistelyvaihe oli minun mielestäni hauskin osuus koko kirjoitusprosessissa. Kun on saanut kaikki palaset paikoilleen, tekstiä on kiva parannella ohjaajilta saatujen kommenttien perusteella. Ihan parasta on se, kun huomaa, että käsikirjoituksesta tulee kerta kerralta parempi. Tosin täytyy myöntää, että jossain vaiheessa viimeistelynkin osalta iski kyllästyminen. Se oli sellainen hetki, kun tuntui, että ei ole enää mitään annettavaa tai omia ideoita jäljellä. Oma ratkaisuni tähän oli se, että annoin käsikirjoituksen odottaa pari viikkoa, ennen kuin tein ihan viimeiset korjaukset ja submittoin tekstin. Minulla oli tähän mahdollisuus, toisin kuin Henriikalla, koska palautukselle ei ollut deadlinea muualla kuin omassa päässäni.
Itse submittointi-prosessi oli minulla varsin helppo. Sain ohjaajilta ohjeeksi varata prosessiin yhden kokonaisen päivän sekä lukea lehden ohjeet huolellisesti. Ja niin tein. Näillä kahdella täsmäohjeella sain käsikirjoituksen submittoitua yhdellä kertaa ilman ongelmia. Myönnettäköön, että tässä minulla oli varmaankin myös vähän tuuria matkassa!
H: Käsikirjoitus tulikin aika nopeasti valmiiksi, mutta sen terävöittäminen ja tiivistäminen vei jonkin aikaa. Koska artikkelilla oli deadline, en pystynyt hiomaan käsikirjoitusta niin pitkään kuin olisin halunnut tai varaamaan submittoinnille paljoa aikaa, mutta lopulta sain käsikirjoituksen submittoitua määräaikaan mennessä. Ohjaajien apu oli loppuvaiheessa korvaamaton.
Viisi kuukautta myöhemmin sähköpostissa odotti yhtä aikaa jännittävä ja kauhistuttava viesti - käsikirjoituksen arviot ovat saapuneet! Ensilukemalta kaikki kommentit tuntuivat negatiivisilta, henkilökohtaisilta ja melkeinpä mahdottomilta. Muiden tutkimuskollektiivin jäsenten neuvosta jätin arviot muutamaksi päiväksi lepäämään ja palasin niihin rauhassa ja keskittyen. Tässä vaiheessa suuri osa kommenteista vaikuttikin jo hyödyllisiltä. Tuntui ilahduttavalta, että nämä arvioijat ovat oikeasti lukeneet käsikirjoituksen ajatuksen kanssa, ja nyt meillä on mahdollisuus vielä parantaa käsikirjoitusta. Revisio alkoikin sujumaan helpommin heti kun pystyi tarkastelemaan jokaista kommenttia hieman objektiivisemmin, eikä submittoiminenkaan tuntunut yhtään niin kauhealta kuin ensimmäisellä kerralla!
Jokainen on itse oman tutkimuksensa tärkein voimavara, joten sen hyvinvoinnista täytyy pitää huoli!
Mitähän mä tästä prosessista loppujen lopuksi opin?
H: Prosessi opetti paljon ja osoitti myös sen, että uuden oppiminen jatkuu koko väitöskirjaprosessin ajan ja varmasti myös siitä eteenpäin. Seuraavaa käsikirjoitusta valmistellessa pyrin kuitenkin muistamaan, että kirjoittamiselle pitää varata aikaa ja sitä pitää tehdä säännöllisesti. Hyvä ja realistinen työskentelysuunnitelma on ehdottoman tärkeä, mutta sitä täytyy olla valmis muokkaamaan tarvittaessa. Oman hyvinvoinnin sekä myös työn etenemisen kannalta on tärkeää, että jos jonain päivänä kirjoittamisesta tai analysoimisesta ei tule mitään, kannattaa tehdä jotain muuta. Vaikka tekstistä tulee itselle tärkeä, ei siihen kannata alkuvaiheessa kiintyä liikaa, sillä turhasta pitää päästää irti ja teksti tulee muuttumaan kerta toisensa jälkeen. Erityisesti vielä työn alla itselläni on erilaisten teksti- ja aineistotiedostojen selkeä ja toimiva organisointi ja jokaisen vaiheen kirjaaminen itselleni muistiin, sillä muisti voi pettää (ja usein niin tekeekin) juuri tärkeällä hetkellä. Ja lopuksi, jokainen on itse oman tutkimuksensa tärkein voimavara, joten sen hyvinvoinnista täytyy pitää huoli :)
A: Yhdyn ehdottomasti jokaiseen Henriikan oppiin, mutta lisään myös muutaman oman. Kirjoitusprosessin aikana kannattaa kysyä rohkeasti apua kokeneemmilta. Toki asioita oppii itse selvittämällä ja opettelemalla usein jopa paremmin, mutta ensimmäisessä artikkelin kirjoitusprosessissa on niin paljon hallittavaa, että välillä voi päästää itsensä helpolla. Lisäksi kannattaa olla todella (todella!) kärsivällinen uusien analyysien opettelussa. Jälkikäteen on hauska muistella, miten ensimmäisen latentin profiilianalyysin tekemiseen meni useita viikkoja, kun nykyisin sama homma hoituu hetkessä :) Koko ajan on hyvä pitää mielessä, että tämä on ennen kaikkea oppimisprosessi!
Kaikkein tärkeintä alusta loppuun on kuitenkin meille kummallekin ollut vertaistuki muilta väitöskirjatutkijoilta, ja arvokas kannustus sekä palaute ohjaajilta ovat olleet aivan ensiarvoisen tärkeässä asemassa. Siitä kiitos koko MoLeWe-tiimille!
Kirjoittajat: Anni ja Henriikka
Comments